Kuinka paljon Nokia-laatikkoon mahtuikaan rahaa?
Yksi unholaan matkalla olevista poliittisista vertauskuvista.
Palautin hiljattain kandidaatintutkielmani (Kristillisen Unkarin viholliskuvat Viktor Orbánin puheissa), jossa käytin aineistonani Unkarin pääministerin Viktor Orbánin puheita edellisen vuoden ajalta. Kyseiseen aineistoon kuului myös Suomen mediassa viime kesänä huomiota saanut Bálványosissa pidetty puhe, jolloin Orbán esitti kritiikkiä Suomea kohtaan, joka EU:n puheenjohtajamaana halusi edistää oikeusvaltioperiaatteen vahvistamista – yksi EU:n perusarvoista, jonka murentamisesta Unkaria on syytetty.
Suomelle kohdistettu kritiikki sai luonnollisesti huomiota Suomen mediassa – kuten yleensäkin, kun Suomi mainitaan maailmalla. Näin ei kuitenkaan aina ole. Valitettavasti kaikki poliittiset puheetkaan eivät saa kaipaamaansa huomiota, koska palstatilalla ja työtunneilla on rajansa myös digitaalimediassa – puhumattakaan tietystä klikkimäärästä, jonka juttuaiheen odotetaan saavuttavan.
Aineistooni kuului myös Orbánin viime helmikuussa pitämä kansakunnan tilaa koskeva vuosittainen puhe. Se ei Suomen mediassa saanut huomiota, mutta se ei kyllä myöskään tuonut mitään erityisen uutta kuuntelijalle, jolle Orbánin puheet ja niiden sisältö ovat jo ennestään tuttuja. Puheessa oli kuitenkin eräs yleisöä naurattanut Suomeen liittyvä viittaus: Nokia-doboz eli Nokia-laatikko. Mikä on tämä viittaus tuttuun laatikkoon, josta päällimmäisenä tulee mieleen sininen väri tai kuva kahdesta ihmisestä, jotka julistivat Nokian “Connecting People” -slogania?
Alati muuttuva kieli ja vertauskuvat
Olen aiemmin sosiaalisen median puolella kirjoittanut lyhyesti (poliittisen) kielen muuttumisesta. Twitterin puolella taannoin kysyttiin painettujen sanakirjojen merkityksestä ihmisten nykypäiväisessä elämässä, jossa digitaalisuus lisääntyy entisestään. Itselläni on yhä aktiivisessa käytössä unkarin kielen pienoissanakirja 1970-luvulta, josta on nähtävissä tuon ajan henkeä sellaisten sanojen kuin semlegességi politika (puolueettomuuspolitiikka) kohdalla. Kyseinen sana on osa mennyttä kylmän sodan kieltä, mutta on kuitenkin yhä yllättävän hyödyllinen sana keskusteluissa, joissa keskustellaan Suomen ja Unkarin eri rooleista Neuvostoliiton naapurina tai osana sen vaikutuspiiriä.
Kieli elää ja muuttuu ympäristön ja yhteiskunnan kanssa, mutta niin muuttuvat myös vertauskuvat. Uusia syntyy kaiken aikaa, eräät unohtuvat tai siirtyvät sukupolvelta toiselle – unholaan jääneitä kaivetaan myös esiin tarpeen mukaan. Esimerkiksi vanhemmille sukupolville taantumasta ja lamasta puhuminen sekä sen keskellä eläminen voi olla ennestään tuttua, mutta nuoremmille sukupolville se voi olla jotain täysin uutta ja tuntematonta. Jälkimmäiseen on kuitenkin lisättävä, että on myös olemassa nuoria, joiden elämää on jatkuvasti varjostanut jokin taantuma tai muu poliittinen kriisi.
Kansakunnan tilaa koskevassa puheessaan Orbán puhui maansa poliittisesta menneisyydestä, jonka jälkeen hän siirtyi puhumaan kymmenen vuotta jatkuneesta nykyisestä valtakaudestaan. Hän totesi ymmärtävänsä, ettei tällä hetkellä kasvavalla nuorella sukupolvella ole mahdollisesti minkäänlaista käsitystä vuoden 2006 protesteista ja silloin nähdystä väkivallasta tai finanssikriisistä, joka toi maahan talouskurin myötä leikkauksia ja kansainvälisen hätälainan pyytämisen, jotta maa pelastettaisiin vararikolta:
“Olen myös ymmärtänyt, etteivät edellisen vuosikymmenen aikana syntyneet ymmärrä sanaa “talouskuri”. He eivät myöskään tiedä Balatonöszöd-puheesta, sen jälkeisestä poliisiväkivallasta tai siitä kun ihmisiltä ammuttiin silmiä päästä. Kuullessaan sanan “Nokia-laatikko”, he ajattelevat vain puhelinta, mutta eivät mahdollisesti sitäkään.”
– Viktor Orbán
Hänen mielestään myöskään Nokia-laatikko ei enää kerro nuorelle sukupolvelle mitään. Parhaillaan noin 10 000 henkeä, alihankkijat mukaan lukien, työllistänyt Nokian tehdas Komáromissa on pelkkä muisto vain, eikä Nokian matkapuhelimiakaan enää välttämättä muisteta. Vielä vähemmän muistetaan Nokia-laatikon merkitystä politiikassa, josta tuli kymmenen vuotta sitten korruption ja lahjonnan vertauskuva – mutta myös internetilmiö.
15 miljoonaa forinttia tai mitä tahansa
Poliittiset skandaalit Unkarissa saivat jatkoa vuonna 2009 Budapestin liikennelaitosta (BKV) koskevan lahjusskandaalin myötä. Tuolloin liikennelaitoksen johtaja Zsolt Balogh antoi 70 miljoonan forintin (tuolloin noin 259 000 euroa) edestä lahjuksia Budapestin varapormestarille Miklós Hagyólle. Vuonna 2010 Balogh myönsi haastattelussa antaneensa osan rahoista henkilökohtaisesti varapormestarille Nokian matkapuhelinlaatikkoon piilotettuna, johon hänen mukaansa mahtui käteistä 15 miljoonan forintin (noin 55 500 euroa) edestä.
Juuri tuolloin Nokia-laatikosta muodostui vertauskuva korruptiolle ja lahjonnalle. Hagyó oli tuolloin pääministeripuolueena toimineen Unkarin sosialistisen puolueen jäsen, joten oppositio käytti vaalimainonnassaan apuna Nokia-laatikoita syyttäessään sosialisteja korruptiosta. Nokia-laatikoista tuli myös internetilmiö, jolle perustettiin Facebook-ryhmä, mutta myös blogi, jonne lisättiin kansalaisten lähettämiä valokuvia heidän omasta Nokia-laatikosta ja sen sisällöstä.
Meidän Salora ja lautakasa
Näin Nokia-laatikot ovat vaipumassa unholaan pienen esille nostamisen jälkeen. Paremmin ei ole mennyt itse Nokiallakaan, joka ei kuitenkaan kyseiseen skandaaliin ollut millään tavalla osallinen. Kieli ja vertauskuvat elävät; moni tuskin meilläkään enää yhdistää Saloraa lahjusskandaaliin? Oikeastaan moni ei taida muistaa tai edes tietää mitään Salora nimisestä yhtiöstä.
Kuinka moni vielä muistaa Matti Vanhasen lautakasan? Jos muistaa, niin kuinka kauan? Suomen vaalirahoituskohu tapahtui oikeastaan samoihin kuin BKV-skandaali. Sen jälkeen syntyneet nuoret eivät ole oikeastaan vielä todistaneet yhdenkään pääministerin istuneen yhtä kokonaista kautta. Valitettavasti myös epävarmat olosuhteet ja toisiaan seuraavat poliittiset kriisit tuntuvat olevan heille arkipäivää. Me vähän vanhemmat saimme osaksemme nähdä Nokian huippuvuodet, jolloin minkään toisen puhelinvalmistajan matkapuhelimen ostaminen ei tullut kysymykseen.